Etusivu arrow Ajankohtaista arrow Kaupunkinäytelmä vie 200 vuoden takaiseen elämään
Kaupunkinäytelmä vie 200 vuoden takaiseen elämään

Vuonna 1809 Haminassa venäläisten ja ruotsalaisten neuvottelukunnat pinnistelivät rauhansopimuksen aikaan saamiseksi. Kaksisataa vuotta myöhemmin vapaaehtoisten osallistujien yli 50-henkinen joukko näyttelijöineen, muine taiteellisen työn tekijöineen, tuottajineen, oppaineen ja avustajineen on ahkeroinut viedäkseen yleisön kanssaan aikamatkalle historialliseen Haminaan.

 

Matkalle lähdetään teatterin keinoin. Sipinää ja sopimista Fredrikshamnissa yhdistää tietoa ja tarua; mielikuvitus on saanut värittää historiallisia tapahtumia draamallisiksi kohtauksiksi. Tavoitteena on tarjota sekä näyttelijöille että yleisölle mahdollisuus käsitellä historiaa elämyksellisesti. Vaikka esitysten lähtökohta on menneessä, sitä katsotaan tästä aikakaudesta käsin ja ajatuksia myös tulevaan suunnaten. 

 


Ohjaaja Annemari Untamala kuvaa näytelmän syntyvaiheita: Näytelmän käsikirjoitus on syntynyt harjoitusten edetessä. Ensin suunnittelutyöryhmän yhteisen ideoinnin pohjalta Taina Parikka kirjoitti synopsiksen. Siihen liittyen harjoituksissa improvisoitiin tilanteita ja dialogia, jota Taina kirjasi muistiin, toi seuraaviin harjoituksiin ja kirjoitti lopulta luonnokset valmiiksi tekstiksi. Yhteisöllisyys on näkynyt myös harjoituksissa; siellä on koettu näyttelijöiden vahvaa sitoutumista, innokasta osallistumista, lämmintä toisista huolehtimista ja riemastuttavaa yhteistyötä, jossa eri ikäiset ihmiset ovat voineet jakaa osaamistaan ja oppia toisiltaan. Rohkealla osallistumisellaan näytelmän valmistusprosessiin näyttelijät ovat tuoneet arvokkaita sävyjä esittämiinsä historian tapahtumiin.

 

Näytelmä toteutetaan opastettuna kävelykierroksena. Reitin varrella on kuusi kohdetta, joista jokaisessa esitetään lyhyt, haminalaista elämää rauhanneuvotteluiden aikana kuvaava draama. Kierroksille on vapaa pääsy, varaukset ja ilmaisliput täytyy kuitenkin noutaa Pyörävarastolta, mistä saa myös lisätiedon lähtöpaikasta. Näytelmän kokonaiskesto on noin 1,5 h, kävelymatkat kohteesta toiseen kestävät muutaman minuutin.

 

Näytelmän päiväkierrokset torstaina 17.9. ja perjantaina 18.9. on varattu koululaisille.

 

Avoimet yleisökierrokset:

 Torstaina 17.9.                      klo 13           

Perjantaina 18.9.                    klo 13            

Lauantaina 19.9.                    klo 10.00, 10.30, 11.00, 11.30, 12.00, 13.00, 13.30, 14.00

Kierrosten varaukset ja ilmaisliput Pyörävarastolta, p. 040 4866907