Etusivu arrow Haminan Rauha

Haminan rauha

Helmikuun 21. päivänä 1808 alkanut Suomen sota päättyi 17.9.1809, kun Ruotsi ja Venäjä solmivat Haminassa rauhan.
 
Venäjän neuvottelijat Rumjantsev ja Alopaeus saapuivat Haminaan 26. heinäkuuta, ruotsalaiset von Stedingk ja Skjöldebrand 3. elokuuta 1809. Hamina oli tuolloin pieni raja- ja linnoituskaupunki, joka oli siirtynyt osaksi Venäjää Turun rauhassa 1743.

Rauhanneuvottelujen suurimmat kiistanaiheet olivat rajan vetäminen pohjoisessa sekä Ahvenanmaa. Neuvottelujen tuloksena rajalinjaksi pohjoisessa muodostui Tornion- ja Muonionjoki ja Venäjä sai tavoittelemansa Ahvenanmaan.
 
Haminan rauhansopimus solmittiin 17. syyskuuta 1809. Ruotsi luovutti Venäjälle kahdeksan suomalaista lääniään: Kymenkartanon, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin, Savo-Karjalan, Vaasan ja Oulun läänit, Ahvenanmaan sekä osan Länsipohjaa Tornionjokea myöten. Vanhan Suomen alue, jonka Ruotsi oli jo 1700 -luvulla menettänyt Venäjälle, liitettiin muun Suomen yhteyteen vuonna 1812.

Haminan rauhan seurauksena yli 600 vuotta kestänyt valtioyhteys Ruotsin kanssa päättyi. Autonomisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa osana Venäjää alkoi kuitenkin vaurastuminen, kansallisen kulttuurin ja kansallistunnon kehittyminen – tie kohti vuonna 1917 saavutettua valtiollista itsenäisyyttä ja tämän päivän modernia demokratiaa.